Blogi

Sankareita ympärillämme

Sankareita ympärillämme

Viime sunnuntaina olivat isät huomiomme keskipisteenä. Minullakin oli onni saada juhlistaa päivää oman
isäni kanssa, tosin kahvittelimme isäni ja lasteni kanssa isän- ja ukinpäivää jo reilu viikko sitten. Tänä
vuonna isäni sai meiltä Kunnas-aiheisen kortin sekä Hento Lumisade Muumimukin. Lasten mukaan mukissa
kylpytakissa lumisateessa seisova Muumi on aivan kuin ukki. Lasteni ukki, isäni, on kiistatta yksi minun
elämäni suurimmista sankareista.
Ollessani lapsi, isäni leikki usein kanssamme ja luki meille kirjoja. Hän osaa varmaan vieläkin ulkoa
Kunnaksen kuvittaman Tiitiäisen Satupuu-kirjasta löytyvän runon Jaakko Vaakko Vesirotasta. Olen aina ollut
aamuvirkku ja isä onkin kertonut istuneensa usein jo aamu viideltä tekemässä hiekkakakkuja hiekkalaatikon
reunalla, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Tuon ikäisenä en tosin kelloa vielä osannut, mutta
ilmeisestikin asia on niin, koska äiti on isän kertomuksen hymyillen vahvistanut.
Talvisin isäni laski mäkeä kanssamme ja kaivoi lumilinnoja ja tunneleita vähintäänkin yhtä innoissaan kuin
me lapset. Hän myös voiteli sukseni hiihtokisoihin ja jaksoi kuunnella kiukutteluni, kun sukset eivät
mielestäni toimineet kunnolla. Ollessani aikuinen, yritti isäni opettaa minua peruuttamaan peräkärryn
kanssa, mutta totesi lopuksi tuttu pilke silmäkulmassaan olevan ehkä parempi, että ajan ainoastaan
eteenpäin.
Olen aina voinut luottaa siihen, että isä kuuntelee ja jakaa iloni ja suruni. Varsinaisia elämänohjeita en
muista häneltä koskaan suoranaisesti saaneeni, isäni on johdattanut minua omalla esimerkillään. Aikuisena
seurasin isäni ammatillisia jalanjälkiä ja niin minustakin tuli sairaanhoitaja, vaikka lapsena olinkin
kailottanut pankin tiskillä aikovani isona maatilan emännäksi. Sittemmin olemme isäni kanssa käyneet
useita kollegiaalisia keskusteluja eri aiheista. Viimeisimpänä olemme keskustelleet Oulaskankaan sairaalan
tilanteesta.
Viime viikolla tullut Valviran päätös oli musertava. Toivon kipinä, joka sai heinäkuussa lisää hehkua,
sammutettiin täysin. Synnytysosaston ja sairaalan muun henkilöstön sankarillinen, väsymätön uurastus
pitkään jatkuneen epävarmuuden keskellä, itsensä lisäkouluttaminen ja toiminnan kehittäminen
synnytyksien säilymiseksi aivan kuin mitätöintiin yhdessä hetkessä, yhdellä päätöksellä. Henkilöstön
tunnelmat sairaalassa ovat marraskuisen mustat. Useat meistä ensihoidossa työtä tekevistä mietimme
huolestuneina edessä olevan talven liukkaita kelejä, jolloin varsinkaan matkaa Ouluun synnyttäjän kanssa ei
taiteta hetkessä, kun jo kesäkelilläkin tuo matka olisi monesti kestänyt liian pitkään. Päätöksen myötä
synkkiä pilviä vierii vääjäämättä myös esimerkiksi alueemme oppilaitosten tulevaisuuden ylle.
Vaikka synnytysosaston toiminta vuoden vaihteessa loppuu, siellä ja muualla sairaalassa työskennelleiden
henkilöiden sankarillisuus minun ja varmastikin jokaisen alueen asukkaan silmissä säilyy. Nyt ja
tulevaisuudessa on tärkeää, että seuraamme näiden sankareiden viitoittamaa esimerkkiä ja jatkamme
väsymätöntä uurastusta sen eteen, että Oulaskankaan toiminta säilyy mahdollisimman laaja-alaisena
tulevaisuudessakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *